Suurvallan osana, 1600-luku
Iso reduktio
Veromaan läänittäminen ja lahjoittaminen aatelille kohosi huippuunsa kuningatar Kristiinan valtakaudella. Uudenmaan ja Hämeen läänissä aatelisille veronsa maksavien osuus talonpojista oli 1650-luvulla jo lähes 60%, ja monissa osissa maata huomattavasti suurempikin.Vaurastunut ylimystö lisäsi maanomistustaan myös ns. pantti- ja rälssitilojen muodossa. Kehitys johti ajan mittaan kestämättömään tilanteeseen: veroamaksavien tilallisten joukko supistui supistumistaan, valtion verotulot kutistuivat, mutta rahantarve lisääntyi mm. yhtämittaisten sotien vuoksi. Yhteiskunnallinen kriisi syveni, ja veroa maksavat talonpojat köyhtyivät.
Kristiina-kuningattaren valtaistuimelta luopumisen jälkeen toteutettu neljännesreduktio ei parantanut tilannetta olennaisesti. Helsingin pitäjässä kruunulle peruutettiin 1655 maaherran virkataloksi muodostettu Viikin latokartano, joka 1629 oli lahjoitettu Munkkiniemeä ja osia lounaista pitäjää hallinneelle Gerdt Skyttelle.
Vasta itsevaltiaan asemaan kohonnut Kaarle IX otti tehdäkseen sen, mikä oli romahduksen välttämiseksi tehtävä: ylimystön vastarinnasta huolimatta säädettiin vuonna 1980 ns. ison reduktion toteuttamisesta. Iso reduktio ei kohdistunut aatelin yksityisomaisuutena pidettyyn ns. vanhaan rälssiin. Kurjistuneen talonpoikaiston tilanteeseen se ei myöskään vaikuttanut, sillä heidän kannaltaan varsinainen muutos oli se, että verot maksettiin jälleen kruunulle eikä enää aatelisille.
Helsingin pitäjässä iso reduktio vietiin pääosin läpi vuosina 1682-88, jolloin se kohdistui useaan kymmeneen tilaan. Niitä olivat mm. Wunschin suvun tilat Rekolassa, Hakkilassa, Kirkonkylässä ja Länsisalmessa, kenraalimajuri Fredrik Löwen perikunnan lahjoitustilat Myllymäellä, Piispankylässä, Lapinkylässä, Riipilässä, Viinikkalassa ja Seutulassa, hovijunkkari Jörgen von Bönhardtin perillisten tilat Kaarelassa, Gyllenloodien tilat Hämeenkylässä, Pakilassa ja muuallakin pitäjässä sekä Rosendalien tilat mm. Tapaninkylässä ja Veromiehenkylässä.
Peruutuksen kohteeksi saattoi joutua myös ostorälssiin kuuluneita tiloja tai tiloja, joiden kuulumista vanhaan rälssiin ei voitu todistaa. Näin mm. Herttoniemen "köyhiksi" ja uskollisiksi sotureiksi itseään kuvanneet Jägerhorn-Blåfieldit joutuivat kärsimään mielestään aiheetta, ja vasta monet valitukset reduktiokomissiolle ja hallitsijalle saivat vuosien kuluessa aikaan muutoksia päätöksissä. Håkansbölen Blylodien käräjilläkin perintörälssiksi todistettu säteri joutui tilan köyhtyneiden herrojen epätoivoisista valituksista huolimatta reduktion kohteeksi. Sama kohtalo oli useiden muidenkin vailla hyviä suhteita ja vaikutusvaltaa olevien aatelisperheiden osana.
Toisaalta itsevaltiaan hallitsijan suosioon nousseet miehet pitivät reduktion synnyttämässä myllerryksessä huolen, etteivät he itse jääneet osattomiksi. Sotakomissaari Johan Wittman, Gripenberg-suvun kantaisä, Uudenmaan reduktiokomission puheenjohtaja ja läänin varamaaherra, oli erityisen tunnettu oman edun tavoittelustaan ja juonikkaista maahankinnoistaan. Hän onnistui saamaan haltuunsa reduktion yhteydessä kruunulle peruutetun Munkkiniemen vuonna 1684. Seuraavana vuonna hän sai hallitsijalta lahjoituksena Hämeenkylän säterin, joka oli peruutettu Gyllenloodeilta kruunulle.
Alkuperäisteksti: Helsingin pitäjän historia - osa 2, Kuisma Markku, Vantaa 1990, sivut 203-207